Historiaa

Savustamon historiaa
Kaskisten kalarannnalla on tärkeä osa Kaskisten kaupungin historiassa. Läheisten hyvien kalavesian ansiosta kalastus on ollut tärkeä elinkeino kaupungin syntyajoista lähtien.
Savustamon tiloissa toimi 1930-luvulta 1960-luvulle asti Kaskisten kalaosuuskunta. Se toimitti tuoretta silakkaa ja savukalaa koko Suomeen. Aikoinaan se toimitti mm. lohet marsalkka Mannerheimin syntymäpäiväjuhlille.
Kalarannan vanhan savustamon savustamorakennus on peräisin 1800-luvun puolivälistä. Sen isot uunit on rakennettu 1940-luvulla. Suolaamo,
nykyinen kesäravintola on 1900-luvun alusta. Sen takaosassa on jyhkeistä kivistä rakennettu entinen jäävarasto. Suolaamon jugendtyyliin tehdyt piirustukset ovat vuodelta 1915. Suolaamon ja savustamon väliin on 1940-luvulla rakennettu kalankäsittely- ja konttoritila, jonka uudistimme vuonna 2017 myymäläksi ja keittiöksi. Sitä ennen kunnostettiin savustamo uuneineen ja laiturit rakennettiin kokonaan uudelleen perinteisiksi hirsiarkkulaitureiksi.